Tervetuloa! Tulosta

Shoto Budo on karaten tyylisuunta jonka perusperiaatteet ovat itsepuolustus, kehontietoisuus, terveys ja hyvinvointi.

 

Laji on avoin kaikenlaisille vaikutteille joka näkyy läpi koko toiminnan. Kullakin vetäjällä tai seuralla on omat vahvuutensa, jotka rikastavat kaikkien yhteistä oppimismaaperää.

Lajiimme kuuluu, että seurojen päävetäjillä on mahdollisuus kehittää lajia omassa seurassaan haluaamansa suuntaan. Karateseura Shotokai Kuusamo ry pitää yllä Shotokai-tyylisuunnan karateen pohjautuvan karaten harrastusta Koillismaan, etenkin Kuusamon alueella. Shotokai Kuusamo on kouluttanut vetäjiä mm. Ouluun ja Taivalkoskelle. Seura kokoontuu ja harjoittelee säännöllisesti ja on oksa suuremman Suomen Karate-Do Shotokai ry:n puussa, joka järjestää leirejä ympäri Suomea joiden ohessa pidetään myös ikimuistoisia saunailtoja.

Meillä ei ole kilpailuja!

Shoto Budo jatkaa Shigeru Egamin luoman Shotokain jalanjäljissä toimien eräänlaisena budokaraten tutkimus- ja kehitysosastona. Shoto Budo tunnettiin aiemmin nimellä Karate-Do Shotokai. SKDS ei kuitenkaan omaa yhteyttä Mitsusuke Haradan KDS Shotokai-organisaatioon. Organisaatiossamme on meillä Suomessa kuusi seuraa, ja Brittein saarilla liki kolmekymmentä. 

Kuinka karatea opetetaan on hyvin pitkälti opettajakohtainen kysymys. Normaaleissa perinteisissä tyylisuunnissa järjestys on useimmiten liikesarjan yksintehtävä muoto opetettuna ennen mitään muuta. Tällöin on riskinä, että tämän liikesarjan muoto muodostuu sisältöä tärkeämmäksi. Pelkkien liikesarjojen ulkoaopettelu antaa kamppailutilanteeseen valmennuksen kannalta harjoittelijalle erittäin kehnot eväät.

Shoto Budossa pidämme hyvää huolta harjoittelijoimme lihaskunnosta. Harjoitukset voivat olla paikoin fyysisesti hyvin rankkojakin, mutta ne kasvattavat harjoittelijaa kaikin puolin. Harrastajaksi ryhtyessään ei pidä pelätä jumppaa ja lihashuoltoa kuten etunojapunnerruksia tai juoksua. Treenikerta alkaa hyvin usein 20-30 minuuttia kestävällä kuntopiirillä ennen varsinaisen opetuksen alkua. Emme putoa siinä suhteessa kovin kauaksi kuntoharjoittelunsa puolesta suurta suosiota saaneista kamppailu-urheilulajeista kuten potku- ja thainyrkkeily.

Mutta sillä emme ole kilpalaji, jokaisen kehitystahti on kunkin oma asia - tosin kaikki tulevat harjoituksiin yrittämään eikä lepäilemään muiden hikoillessa. Kaikki hikoilevat ja tekevät työtä. Keneltäkään ei vaadita mitään muuta kuin parhaansa yrittämistä ja jokainen tekee sen mihin itse kykenee ja ehkä ensi kerralla taas vähän enemmän. Hyvä yrityskin on aina palkinnon arvoinen.

On tärkeä kuitenkin ymmärtää, että aloittelevan harrastajan ei tarvitse pelätä kuntonsa puolesta. Kunto kasvaa harjoittelun myötä vääjämättä ja vetäjät ottavat aina huomioon kunkin harjoittelijan kuntotason suorituksia vaatiessa.

Harjoittelemaan ryhtyessään täytyy asenteen olla kunnossa. Haastava ja kokonaisvaltainen harjoittelu heijastuu myös muuhun elämään. Pitkän harjoittelunsa tuomin lisääntynein voimavaroin budoka pystyy puskemaan itsensä tahdolla lävitse vaikkapa neljän vuoden korkeakoulusta tai muista elämän monista kriisitilanteista kuten avioerosta ja alkoholismista.